1. UINUOS SYÖMEIN SOTA

Hyinen on talven yö ja tähdet himmenee
Kauas kalvaana on kuolleet kulkeneet
Niin pitkään henget jumalten hiljaa valvoneet
Hyinen on talven yö kun loppuu ihminen

Yön varjot laskee ylle maan,
ja tähtein loisto kutsuu kuolemaan
Hyiseen hautaan unen kaltaiseen
Ja jotta murheet unhoon jäädä vois
Surun alhost' kerran päästä pois,
ja jättää jälkeen mennytmaailmainen
Sen säilän varteen vuotaen

Yön kylmä kerran koittanee,
lumest' laskee seppel surujen
Yllein varjo Havukruunujen
Kaltahalle hautain kumpujen,
varjotyöhön kerran viimeisen
Mi onni on, jos ei uho iäinen?

Yön syvän varjoon vangitsee,
valveen hetket uneks vaipunee
Sotain saata viimein päätökseen
Yön syvän tunnet suruni,
sä tunnet salat kaiken murheeni
Sä viet mut pois ja saatat iäiseen ja kauniiseen


2. KUNNES VARJOT SAA

Aamun usva kätkee kaipaukseen
Niin hiljaa kuiskeen kuolleen rakkauden
Vihan liekit piirtää pitkän painajan
Unetonna valvoo aatteet vainajan

Kunnes varjot saa, ja murheet myrskyjen
Niin pitkään pimeyteen vaivun surujen

Niin saa syömein synkkä sut kiinni, ja varjot murheeni sut kahlitsee
Ja talven yöhön pimeään sut jätän tyhjään ikävään

Kartat maailman kolkkineen on täytetty
Ja seikkailut turhaks teetetty
Mitä eloon jää jos ei kuolemaa ja pimeää

Kunnes varjot saa, ja murheet myrskyjen
Niin pitkään pimeyteen veit mut rakkauden


3. JA VIIMEIN ON YÖ

Ammoin hämär jumalten täytti vanhan taivaan
Kun suvi-illan punaisella hurme maalas kuolleeks vanhan maailman
Hänet harmajaiseen hautaan laski marras ulvoen äänin kauheiden aaveiden
Mustin sanoin riimut taian laittoi maahan hyiseen
Jotta nousis kerran voimaan

Huoli kulmainsa yllä toivoi kuolemaa, taisto syynsä etsiä unholaa
Kuin tarujen sankar, hänen tekonsa muistetaan
Vaan rinnassaan kaipuu haudan unen usvaan

...Ja viimein on yö, haavat hiljaa huokailee
Tää toivoton yö, jona tähdet hiljenee
Kalpain kaske täyttää ilman surman tulella, sodan surujen soinnuilla
Harmajaiseen hautaan kaipaa uneen ikuiseen
Laulun sanoissa elääkseen

Ammoin hämär jumalten täytti vanhan taivaan
Sineen sytytti maailman harmaan
Veren kuohut, vimma sydämen hälle liiaksi kävikin kantaa
Kosto kauhun raskaana painaa
...Ja viimein on yö, haavat hiljaa huokailee
Ja painaa päänsä murheeseen
Tää toivoton yö, jona tähdet himmenee
Ja laskee hiljaiseen


4. POHJOLAN TYTÄR

Hän saapuu läpi usvain yön, niin saapuu luoksein mun
henkein kietoo asterin valkoiseen, talven varjoon unhojen
Hän saapuu läpi usvain yön, niin saapuu ja vie mut pois
Saliin hyisten jäisten linnojen, hiljaisuuteen kuolleiden

Kaukaa saapuu pakkanen, kuin tähdet ylle Havukruunujen
Tukassaan tuulet pohjoisen ja varjot salain yön talvisen

(Lead - Stefan)

Sydämeeni hyhmä saa, kylmän kyyneleet mun kirvoittaa
Hän puhuu sanoin pimeyden, hän kutsuu uneen iäiseen
Tuuli uinuu saa hiljainen ilma tyyni lasin kaltainen
Kuu kuollut katseensa alas luo, Hallatar unohduksen suo

Hyinen on talven yö, ja tähdet himmenee
Pysähtyy nyt talviyö kun kuljen kuolleeseen

(Lead - Henkka)

Hyyteen syömein vaipuu, niin pitkään pakkaseen
Jääköön taakse maa ja varjot murheiden
Hyinen on talven yö ja pimeys yllein saa
Tänä yönä tähdetönnä, mut vie tytär pohjolan


5. KUIN ÖINEN MERI

Huu!! Kuinka tuuli ulvookaan? Kuinka hauras on sydän-yö
Surun mainingit silloin kun rantaan lyö
Ne on tunteeni tuli ja kaipuuni alho

Aika myrskyn saa jälleen kuin ikuisuus
Suru sankarit sitovi, surun aika on loputon
Syömein saata sammuksiin, kaiva hautani syvyyksiin
Hyrsky hyinen on, kuin aava murheiden

Huu!! Kuinka tuuli ulvookaan! Niin synkkä on sydämes yö
Surun mainingit silloin kun rantaan lyö
Ne on tunteeni tuli ja kaipuuni alho

Niin hyinen myrsky saa kaipuuni palamaan
Ruusut kauan sitten kuihtuneet uupuneen rakkauden
Huomaan unen jumalten, kuljen kerran viimeisen
Synkkään yöhön hyljätyn, Meren yöhön vaipuen

Surun tuuli kuolleet henget kantaa, kauas taa yön porttien
Ja viimein kun vuoksi tietä antaa käymme taloon jumalten
Tiedät mi on mietteeni kun sataa, silloin kun sataa
Mä olen sun
Ja silti salainen kuin öinen meri, ja vain toivon et olisit mun


6. JUMALTEN HÄMÄR

Milloin sammuu suruni syys-yön?
Milloin saapuu hämär jumalten?


7. VÄHIIN PÄIVÄT KÄY

Surun tuuli ja unhon kuiske saapuu pohjoisesta
Kutsuu luokseen sotain sammuneen
Yli vetten kaivaten, takaa tähtein kuiskaten
Talvenvarjot laulaa laulujaan, kutsuen mut Valhallaan

Mi lie kulku kohtaloinen? Ken ties synnyn voimaan uudelleen
Missä varjot mustan yön väistyy tieltä lieskojen
Ja sodan vasken kutsuen aavan yllä kantaa sointuen
Kauas seitsentähtisen taa, missä jumalten hämär saa
Valkeansa iki-yöhön sytyttää, kunnes löytyy matkain pää

Surun tuuli ja vimman viima ulvoo pohjoisesta
Ja viimein saattaa mut unen unhoon

Suur on Suomen maassa laulajan valta,
sanat astaloni sodan säkein peljätyt
Vaan murhemielin nyt mä mietteitäni vatvon
Ja teräkseni särkyneenä luovutan
Kelle surut soi, jos ei meille kun yöhyt hiljaisuuden ylle laskeutuu?
Minne askel vie jos ei kuolon teille, joss' kuljemme kuin aavet unhojen

Jääköön taa maa harmaa, iäinen yö talven
Viimein saa taivaan taa, hyinen on talven yö
Varjojen kaltainen hämärä tuo jumalten
Nyt pimenee, nyt hiljenee
Syömein on talven yö


8. TÄHTI-YÖ JA HEVOISET

Mi syömein tyhjään tuntuu polttavan?
Arot sekä aavat kauas kaipaavan
Nyt vierelläin kun teräs hohtaa valos kuun
Kotiinpäin näin laukkaan, muuten nälkään tuuperrun

Loimut tulen taikaa
Ikkunoissa lie
Uuvuksiin niin siintää
Valloittajan tie

Musta yö!
Kaukomieleni sotaan halajaa
Tähti-yö!
Aattoon viimeiseen kun ratsastan

Eläkää vailla sotaa surujen
Ne on kuolleiden